Toimistotiloista asuntoja
Amerikoissa muutos on ollut korona jälkeen erikoinen – työntekijät eivät ole palanneet työpaikoille, joka on muokannut alueellisesti yhteiskuntaa aivan uudella...
Amerikoissa muutos on ollut korona jälkeen erikoinen – työntekijät eivät ole palanneet työpaikoille, joka on muokannut alueellisesti yhteiskuntaa aivan uudella...
Lähes kolme neljäsosaa (72 prosenttia) poliittisista päättäjistä on sitä mieltä, että suomalaisten halukkuutta säästämiseen ja sijoittamiseen, kansankapitalismiin, ei saa heikentää...
Intrumin vuotuinen Euroopan kuluttajamaksuraportti osoittaa, että inflaatio on kiristänyt otettaan Euroopan kotitalouksien taloudesta. Kuluttajien luottamus on laskenut ennätysalhaiselle tasolle, ja...
Jopa 400 000* suomalaisen arvioidaan olevan digisyrjäytymisvaarassa. Lisäksi digipalvelut aiheuttavat päänvaivaa myös digitaitoisille, etenkin ongelmatilanteissa. FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan mielestä...
Vain 15 prosenttia suomalaisista on tehnyt testamentin, selviää Danske Bankin kyselytutkimuksesta. Avopuoliso ei koskaan voi periä puolisoaan ilman testamenttia ja...
Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset arvostavat luottokortin tuomaa turvallisuutta. Erityisesti nuoret aikuiset kaipaavat luottokortiltaan digitaalisuutta ja lähimaksuominaisuutta. SweepBankin vastikään lanseeraama maksuton...
Onko nyt hyvä aika sijoittaa? Hieman enemmän kuin kaksi viidestä (42 %) suomalaisesta pitää sijoitusnäkymiä hyvinä ja heidän mielestään markkinoille...
Finanssiala on yksi maailman digitalisoituneimmista toimialoista. Heinäkuun alussa julkaistu Finanssiala ry:n (FA) Säästäminen, luotonkäyttö ja maksutavat -tutkimus osoittaa, että myös...
IROResearchin tutkimuksen mukaan vakuudettomien yritysluottojen todellinen vuosikorko vaihtelee 15 prosentista aina 65 prosenttiin asti. Edullisimmin luoton saa Svealta. Suomen edullisin...