Pankkipalvelut ja digiaika

Yli 780 000 suomalaista kuuluu kesämökin omistamaan asuntokuntaan

Suomalaiset ovat mökkikansaa, mutta mistä se johtuu, ja kuinka moni on hankkinut mökkinsä mökkilainalla, ja kuinka moni on perinyt sen suvun kautta? Moni suomalainen onkin nimittäin toteuttanut vuosien unelman omasta mökistä aivan uudella tavalla, eli mökkilaina – palvelun kautta.

Varsinkin nyt kun puhutaan paljon erilaisista tulevaisuuden näkymistä, ja talojen ja kiinteistöjen remonteista, niin oman mökin remontointi voi myös olla sellainen hanke, joka vaatii ulkopuolista rahoitusta. Mökki on kuitenkin monelle sekä paikka päästä arjesta eroon, mutta samalla myös investointi tulevan turvaan, ja sijoitus, jonka voi tarvittaessa vaihtaa rahaksi, jos sellainen tarve tulee eteen. Joka tapauksessa olemassa olevan mökin energiaremontti voisi olla tämän vuoden idea, ja toisaalta tässä tilanteessa kiinteistömarkkinat tarjoavat hieman matalemman hintatason.

Mökki kiinteistön hankinta ja rahoitus

Kiinteistöt voivat olla kohtuullisen turvallinen sijoitusvaihtoehto, jos niistä myös pidetään huolta. Vastaavasti heitteille jätetty kiinteistö on rahareikä, joka vie rahaa jopa purkukuntoisena.

Mökki on suomalaisille kuitenkin monikäyttöinen toinen koti, joka yleensä vielä näin 2020-luvulla on läpivuoden asuttavissa, ja siksi mökin hankintaan kannattaa sen ajan tullessa, käyttää harkintaa ja aikaa, ja miettiä sekä sen oman käytön, että mahdollisen tulevaisuuden myynnin kannalta.

Ja on Suomessa useampia talouksia, joilla on parikin mökkiä. Se toinen Lapissa, ja toinen saaristossa – ei mikään sellaistakaan kiellä, jos on aikaa ja varallisuutta.

Mökki ja vapaa-aika

Suomalaisten aikuisten vapaa-aika on tilastollisesti lisääntynyt vuosi vuodelta, ja samalla myös suomalaisten talouksien käytettävissä oleva rahamäärä on lisääntynyt. Kun siihen vielä lisää työn fyysisyyden vähenemisen, niin mökkiläisilä on nykyään sekä enemmän aikaa olla mökillä, että enemmän energiaa tehdä siellä jotain, jotain muuta kuin mitä tekee kotona ja töissä arkena. Itseasiassa vuonna 2016 Taloustutkimus tutki suomalaisten mökkikäyttäytymistä ajan suhteen. Suomalaisen Työn Liiton tilaaman tutkimuksen mukaan kolme neljästä suomalaisesta vietti vähintään yhden vuorokauden mökillä viime vuoden aikana. Keskimäärin vuoteen mahtui 17 mökkivuorokautta ja eniten niitä oli Helsinki-Uusimaa -suuralueella asuvilla. Noin kolmannes suomalaisista mökkeilee lähinnä vain kesäkuukausina ja eniten mökillä viihtyivät yli 65-vuotiaat. Neljännes mökkeilijöistä uskoi kuitenkin lisäävänsä mökillä vietettyä aikaa.

Mökkilaina on eräänlainen asuntolaina, jonka avulla voit lainata rahaa ostaaksesi kiinteistön erityisesti lomakäyttöön. Kuten minkä tahansa muun asuntolainan kohdalla, sinun on asetettava kotisi lainan vakuudeksi.

mökkilaina.fi palvelu

Suomalaisten mökki sijaitsee keskimäärin reilun tunnin ajomatkan päässä kotoa, eikä se ole kuin vajaan 50 neliön kokoinen, ja vasta noin puoleen mökeistä tulee juokseva vesi ja vain noin joka viidennessä on sisävessa – suomalainen mökki ei siis todellakaan ole yleisesti sellainen ylellisyyden keidas, kuin nykyhetken TV-ohjelmat saattavat antaa ymmärtää. Tämä myös kannattaa mökinostajana muistaa, et siis välttämättä löydä kaikkia haluamiasi ylellisyyksiä mökiltä valmiina, vaan saattaa olla että mökin ostamisen lisäksi edessä on remontti, jotta arjen pakopaikka tarjoaa ne sinun haluamasi puitteet.

Mökit rakennetaan usein näteille paikoille. Kesämökki sijaitsee tyypillisesti jonkin vesialueen rannalla, oli se sitten joki, järvi, meri tai lampi. Lähistöllä on usein marja- ja sienimetsiä, ehkäpä jokin maatilakin, jolta voi hakea maitoa ja munia. Ihannetapauksessa mökki sijaitsee rannalla, mutta sillä ei ole välittömiä naapureita. 

Raksavalvoja.fi

Mökki sijoituskohteena

Jos mökkiä ajattelee sijoituskohteena, niin silloin kannattaa lähteä liikkeelle investointikustannuksista, eli mökkilaina.fi edullisen lainan kautta. Nyt voi olla kohtuullisen hyvä hetki ostaa mökki, ainakin jos on uskominen Hypon ennusteisiin. Hintatasossa suurimmat nousut ovat kuitenkin takana päin, sillä kysyntä ja tarjonta ovat aiempaa paremmin tasapainossa. Jos mietit mökkiä sijoituskohteena, silloin ostettavan mökin olisi hyvä: täyttää viisi kohtaa: perille pitää päästä autolla, tontin pitää olla oma, rantaa pitää olla, mieluiten etelään tai länteen, vettä pitää saada ja mökkiin pitää tulla sähköt. Mökin pitää olla mieluiten maksimissaan parin tunnin ajomatkan päässä kotoa. Minkä tasoinen mökki sitten on, niin siinä kannattaa lähteä omasta mökkeilystä liikkeelle – kun mökin remontoi sellaiseksi, että siellä itse viihtyy, tuottaa sijoitus hyvän olen tunteena ja laskevana stressinä omaa tulostaan, ja varmasti jos mökki on hyvässä kunnossa vielä vuosien päästä ostamisen jälkeen, ja sisältää nuo edellämainitut kriteerit, voi hyvinkin olla, että saat omasi takaisin vielä vuosienkin omistamisen jälkeen.

Mökkikaupassa näkyy kuitenkin myös yleiset talousnäkymät ja markkinatilanteet, ja mökkien kysynnässä voi olla suuriakin eroja vuosien välillä – parissa vuodessa mökin arvo voi vaihdella paljonkin, joten jos pitää mökkiä sijoituskohteena, kannattaa seurata markkinoiden liikkeitä.

Vuonna 2019 OP-kodin oman tutkimuksen mukaan silloin kolme vuotta sitten, 15 viime vuoden aikana mökkimarkkina olisi muuttunut merkittävästi: mökin ostamisen sijaan moni suuntasi mieluummin ulkomaille kuin hankkii loma-asunnon Suomesta. Tämän jälkeen tuli korona, ja nyt Ukrainan sota, jotka kaikki muuttivat markkinaa ainakin 2020-luvun aluksi, mutta millainen markkinat on sitten kun Eurooppa tasaantui? Ehkä mökki kuitenkin on enemmän oman arjen lepopaikka, ja vain osalle ammattisijoittajista vuokratulojen lähde.

Vastaa